Lagobus lagobus
Siitä jo vuosia,
kun kuulin viimeksi
riekon naurun.
muisto vuosikymmenten takaa.
Syksyinen Lapin erämaa.
Pitkä päivä,
monenlaista maisemaa.
Minä ja setterini.
Metsät tyhjää täynnä.
Räntää.
Ilta pimenee ja
pettyneenä, väsyneenä,
märkänä kohti kämppää.
Sähköinen hetki.
Hännän asento sen kertoo.
Riekkoja.
Haulikko valmiina.
aja!
Valkoinen pölähdys,
kymmenkunta valkeaa ilmassa.
Ammun, ammun, ammun.
Ei laukea.
Riekot nauraen
räntäsateiseen iltaan.
Ei naurata.
Peukaloni kontassa,
varmistin paikoillaan.
Koirani katsoo
minuun pettyneenä.
Jossain etäällä vielä
riekkojen räkätys.
Ei naurata.
Nyt hymyilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti